In 
English
Ginny ja F-pennut

FIN*Neaera's

Ajankohtaista

Pentuja suunnitteilla Helinälle keväällä 2012! Lisätietoa pennut -sivulta. Ota yhteyttä jos olet kiinnostunut.

Yhteystiedot:
Carla Järventausta
04400 Järvenpää
e-mail: carlajarventausta(poista tama)@hotmail.com
puh.: +358 40 701 3862

Kasvatusperiaatteet

Syntymästäni asti perheelläni on ollut kissoja, enkä osaa kuvitella elämää ilman niitä. Ensimmäiseen kissanäyttelyyni minut kannettiin äitini sylissä ennen kuin ehdin täyttää vuoden ja kasvattaminen on ollut haaveenani siitä asti, kun ymmärsin mitä se tarkoittaa.

Muistan nähneeni abessinialaisen ensimmäistä kertaa kunnolla Suomen Turussa kissanäyttelyssä ollessani noin yhdeksänvuotias, eikä tuosta ensikohtaamisesta kulunut kauaakaan, kun perheeseemme muutti ensimmäinen oma abessinialaisemme: riistanvärinen tyttökissa "Efi". Voi siis kai sanoa, että abessinialainen on valinnut minut ja juurtunut sydämeeni, niin että kun viimein tuli ajankohtaiseksi toteuttaa haaveeni omasta kasvatuksesta ja ensimmäisestä omasta kissasta, en olisi voinut päätyä mihinkään muuhun rotuun.

Ensimmäisen oman abessinialaiseni ostin Anne Kontulalta, Nebuankhet-kissalasta vuonna 2004 ja samana vuonna hain kasvattajanimeä itselleni. Kun mietin miten paljon olen oppinut sen jälkeen ja miten paljon toivottavasti tulen vielä oppimaan, olen nöyrä ja kiitollinen niiden ihmisten edessä, jotka ovat tukeneet ja auttaneet minua vuosien aikana. Kasvattaminen ei ole vain harrastus, se on elämäntapa, eikä sitä voi tehdä hyvin pistämättä sydäntään peliin täysin. Pelkällä sydämellä toimiminen voi myös olla turmiollista -tärkeintä lienee löytää hyvä tasapaino järjen ja tunteiden välille, mikä on, kuten me kaikki tiedämme, helpommin sanottu kuin tehty.

Kasvattamisessa minulle suurinta iloa tuottaa pienten, elinvoimaisten pentujen puuterimainen tuoksu, sekä se hetki kun voin luovuttaa pennun uuteen kotiinsa, vakuuttuneena siitä, että sitä rakastetaan ja siitä pidetään parasta mahdollista huolta. Minusta on mahtavaa jos kasvattini voivat omalta osaltaan rikkoa kissamaailmaa piinaavia ennakkoluuloja ja osoittaa, että kissa voi olla upea, seurallinen ja aktiivinen lemmikki, joka tuottaa iloa omistajilleen jopa kahden vuosikymmenen ajan.

Tavoitteenani on kasvattaa ennenkaikkea terveitä ja hyväluonteisia lemmikkejä, joten siitä huolimatta, että olen ahkera näyttelyharrastaja ulkonäkökysymykset, eivät koskaan tule menemään terveyden tai luonteen edelle.

Vaikka moni asia tässä elämässä on epävarmaa, yhden varman asian itsestäni voinen jo sanoa: rakastan kissoja ja erityisen paljon rakastan rotuani ja tahdon tehdä voitavani, jotta abessinialaiset ilahduttavat meitä sellaisina kuin ne tiedämme: aktiivisina, terveinä, uteliaina ja eloisina kissamaailman suurimpina akrobaatteina.