G-Pentue 12.9.2014 - Silkkihienon Unda Maris "Alvar" & Neaera's Fiammetta "Frida"

Frida & jälkikasvu

G-pentueesta saan kiittää ystävääni Sari Lehtistä, joka avuliaasti suostui ottamaan Fridan luokseen tiineyden ja pentujen syntymän ajaksi. Ilman Sarin ja hänen miehensä Nikon apua ja sydämellisyyttä, Fridan toistaiseksi ainoa pentue olisi jäänyt puhtaaksi haaveeksi. Kiitos! -En voi koskaan sanoin kiittää teitä tarpeeksi !

G-pentue syntyi syyskuussa hyvän ystäväni Sarin erinomaisessa hoidossa. Sarilla ja minulla ei ollut varsinaista sijoitussopimusta tilanteessa, vaan sopimus Fridan pentujen syntymästä Sarin ja Nikon luona syntyi käytännön pakottamana ja ystävyyden avustamana. Olin pentueen ollessa ajankohtainen muuttuvan elämäntilanteen vuoksi tilanteessa, jossa minun ei olisi ollut mahdollista tarjota pentueelle tarpeeksi hyviä puitteita kasvua ja kehitystä varten. Pyysin siis apua Sarilta, jonka tiesin aikaisempien keskustelujemme pohjalta olevan halukas kokeilemaan elämää kissanpentujen kanssa. Koska Sarilla on pitkä kokemus abyista (hän omistaa mm. Fridan isän Sihin) ja kissojen hoidosta yleensä, luotin Fridan hänen hoiviinsa täysin ja hän hoiti kaiken paremmin kuin olisin itse koskaan osannut.
Ennen pentujen syntymää vitsailimme kuitenkin, että jos meidän kummankin tuurit yhdistyvät tässä pentuprojektissa, niin tuloksena on todennäköisesti katastrofi ja kyyneleitä. Varsinaista katastrofia pentueesta ei tullut, mutta kyyneleiltä ei vältytty, kun kaikki ei mennyt kuin iki-ihanassa Strömsössä:

Fridan tiineysaika sujui mainiosti. Neito pullistui pullistumistaan, kerjäsi ruokaa kellon ympäri, murtautui Pyry-abyn erikoisraksupussiin ja lihoi koko projektin aikana lähes kilon (voitte kuvitella, että ennestään kolmen kilon painoisessa pikkukissassa kilo on melkoisen paljon!). Tiineyden alkuvaiheilla, noin kolmen viikon tietämillä Frida kävi ultrassa, jossa näkyi alustavasti 3-4 pentua. Olimme tähän näkymään varsin tyytyväisiä, sillä Fridan ja Alvarin treffit eivät tuottaneet ainuttakaan todennettua astumista, vain paljon epätoivoisen näköistä tuhertamista ja keskinäisiä leikkihetkiä. Kun synnytyksen aika koitti, päivystin Skypen ääressä (töideni vuoksi en päässyt paikalle) ja hermoilimme tilanteen etenemistä. Frida synnytti kuitenkin itsenäisesti ja upeasti kuusi pientä pentua: kaksi punaista tyttöä, beigen tytön, kaksi beigeä poikaa ja riistanvärisen tytön. Valitettavasti toisen pienistä punaisista tytöistä menetimme ensimmäisen vuorokauden sisällä, kun sen paino ei keinoruokinnasta huolimatta suostunut nousemaan ja sen vointi vain heikkeni. Pentu jouduttiin lopettamaan yön pimeinä tunteina päivystävän eläinlääkärin toimesta. Myöhemmin Evira vahvisti pennun kuolinsyyksi kehityshäiriön ja tukoksen suolistossa, sekä keuhkojen kehityshäiriön. Kyseinen kehityspoikkeama melkoisen yleinen pienten pentujen kuolinsyy eikä sille olisi ollut tehtävissä mitään.

Päivystävällä eläinlääkärillä käytiin myös toisen punaisen tytön napatulehdusepäilyn vuoksi. Tulehdusta ei saatu diagnosoitua, mutta tytölle määrättiin varmuuden vuoksi antibioottikuuri. Ja eiväthän ne vastoinkäymiset tähän loppuneet! Seuraavat pari viikkoa pennut söivät ja vahvistuivat, kunnes punaisen (ja tähän asti vahvimman) tytön paino alkoi tippua ja Sari joutui turvautumaan ruiskuruokintaan varmistaakseen tytön lisäruoan saannin. Tyttö, joka myöhemmin sai osuvan työnimen "Riesa" ei ollut neito helpoimmasta päästä ja syömiseen opetteleminen ihmisen avustamana olikin aluksi työn ja tuskan takana: Sari heräili muutaman tunnin välein syöttämään hyvävoimaista ja vastaan pyristelevää tyttöä ja palasi taas maitotahraisena nukkumaan muutamaksi tunniksi, lähteäkseen aamulla taas töihin. Pikkuhiljaa Riesa kuitenkin tajusi, että syöminen on oikeastaan ihan kiva juttu ja se alkoi tunnistaa Sarin ja maukua tämän nähdessään pentukehän laidalta. <3
Kun Riesan painonlasku oli saatu hallintaan alkoi myös muiden pentujen paino junnata paikoillaan ja pennuilla esiintyä pientä niiskutusta ja painon laskua: koko pentue sai antibioottia ja silmätulehduksella oireilleet pennut toki myös antibioottitippoja silmiin. Erilaiset flunssavirukset ovat kissoilla hyvin yleisiä ja noin kolmen viikon ikäinen pentu ei ole enää suojassa viruksilta emoltaan syntymässä saamansa rokoteimmuniteettivasteen turvin. Näin tyypilliset kissalavirukset, kuten calici tai herpes voivat päästä iskemään puolustuskyvyttömiin pentuihin, mikäli sellaisia piilevinä lymyää. Pentujen sairastelun aikaan pennuilta ei testattu virustartuntoja ja esimerkiksi calici-viruksesta saadaan harvoin positiivinen tulos ja tämäkin vain testattaessa kissaa, kun virus on aktiivisessa vaiheessa, vaikka virusta kantaakin kohtuullisen iso osa kissoista muodossa tai toisessa (huomioittehan, että kirjoitan nyt ihan vain omasta kokemuksestani mutulla, eli tämä kirjoittamani tulee tulkita tavallisen ihmisen ja kissankasvattajan näkökulmasta, ei eläinlääketieteen tai kissojen tartuntatautien erikoisasiantuntijan mielipiteenä ;) ). Kissalavirukset ovat kuitenkin asia ja riski, joka jokaisen kasvattajan tulee tiedostaa ja välittää tietoa pentujen terveydentilasta parhaansa mukaan eteenpäin ostajille ja yhteistyökumppaneille. Oman kokemukseni mukaan viruksista puhutaan Suomessa ja Skandinaviassa aivan liian vähän ja ne ovat isommissa kissaloissa arkipäiväistyneet satunnaisiksi flunssa-aalloiksi, joista ei pidetä sen kummempaa meteliä. Useimmiten esimerkiksi caliciin sairastunut kissa selviääkin oireistaan viikossa/kahdessa (riippuen viruksen tyypistä) täysin oireettomaksi, joskin se voi jäädä viruksen kantajaksi ennalta määrittelemättömäksi ajaksi.

Mutta missä minä olinkaan...?  -Tosiaan pennut! Ne parantuivat flunssaviruksesta hyvin ja alkoivat saada nopeasti parantumisensa jälkeen painoa normaaliin tapaan, oppivat pikkuhiljaa syömään kiinteää ruokaa ja ryömimään jauheliha-astioissa, jahtaamaan ruoanantajia tauotta kuin pienet hyeenojen ja piraijojen hybridit...Kunnes leijonapojat Simba ja Aslan päättivät painia veljellisesti hieman kovemmin ottein. Tästä seurauksena Aslan sai sitkeän ihotulehduksen ja bakteeri-ihottuma pääsi leikkien tohinassa leviämään kaikkii kolmeen beigeen pentuun. Poikien ja beigen tytön Millin ihottumaa hoidettiin ja tutkittiin sitkeästi yli kuukauden ajan, mikä viivästytti pentujen luovutustakin, sillä halusimme pitkän terveen jakson ennen pentujen siirtymistä uusiin koteihin. Pennuilta otettiin useita raape-näytteitä, sienitestit, testattiinpa myös herpes ja pari muuta mahdollista samanlaista oirehdintaa aiheuttavaa tautia, ja lopputuloksena : ei mitään. Jäännösdiagnoosiksi jäi villiintynyt ihotulehdus, joka rotjakkeiden riehuessa ei ottanut parantuakseen, ei vaikka Sari askarteli pojille Nikon vanhoista tennissukista hienot paidatkin ! :)

Loppu hyvin, kaikki hyvin kuitenkin!
Kaikille pennuille, jylhäkallion kuninkaalle Simballe, Narnian tarinoiden Aslanille, Ryövärintytär Ronjalle, herttaiselle Millille ja Riesan rotjakkeelle löytyi aivan mahtavat kodit, jonne kävimme viemässä pennut Sarin ja Nikon kanssa jokaisen yksitellen (lukuunottamatta Ronjaa, joka jäi sijoitukseen Sarin vanhemmille). Kyynelten saattelemana viimeinenkin pentu jätettiin uuden kotinsa hoiviin ja sijoitukseen jääneiden Nalan (Riesa) ja Ronjan kuulumisia saan toivottavasti päivittää tänne myöhemminkin. 

Ronja, riistanvärinen tyttö, sijoituksessa ainoana prinsessana Loimaalla.

Riesa nyk. Nala, punainen tyttö, sijoituksessa Lohjalla komean maatiaiskolli Tiitin ja bengalikolli Simban kaverina.

Milli, beige tyttö, asuu American Curl tytön kaverina Vantaalla.

Aslan ny. Paavo, beige poika, asuu Harri-abyn kaverina Riihimäellä.

Simba, beige poika, asuu Samu-bengalin kaverina Helsingissä.