"J"-pentue 24.11.2017:
Neaera's Hazel Huntress "Nuka" & Nebuankhet Nae Laird! "Aamos"

Vila ja Taisto n. 6 vkoa. Kuva Suvi Töyrylä, pentujen isän omistaja.

Nukan ja Aamoksen jälkikasvua odotettiin kovasti niin Nukan sijoituskodin, kasvattajan kodin ja Aamoksen kotijoukkojen toimesta. Nuka menehtyi kaksi vuorokautta sektion jälkeen toistaiseksi tuntemattomiin komplikaatioihin (odotamme edelleen kuolinsyyraporttia Helsingin Yliopiston patologian osastolta). Nukan menetys oli ehdottomasti tähän astisen kasvattajaurani sydäntäsärkevin tapahtuma.

Nukan odotusaika sujui hyvin ja äärimmäisen normaalisti; se oli pirteä, leikkisä ja hyvin syövä oma itsensä. Synnytyksen lähestyessä Nuka osoitti normaalia levottomuutta ja kulki omistajansa Suvin perässä yötä päivää (varsin normaalia synnytyskäyttäytymistä abyilta). Nukan supistusten alettua torstai iltana n. klo 21:00 seurasimme supistusten ja työntöjen etenemistä noin tunnin verran ennen kuin yhteisen "vatsanpohjatunteen" sanelemina vilkaisimme Suvin kanssa toisiamme ja päätimme lähteä päivystykseen Viikin pieneläinklinikalle. Nukan poltot olivat tässä vaiheessa lähes kokonaan hävinneet eikä synnytys edennyt.

Odotimme päivystyshuoneessa äärimmäisen pitkältä tuntuneen tunnin päivän vaihtuessa samalla seuraavaan, sillä päivystävä eläinlääkäri oli kiinni toisessa, kriittisessä toimenpiteessä. Kun saimme vihdoin lääkärin ultraamaan Nukan, huomattiin välittömästi ettei synnytyskanavan suulle jääneellä pennulla ollut enää sydänääniä. Sektiopäätös oli välitön ja välttämätön toisen pennun ja Nukan hengen pelastamiseksi. Tässä vaiheessa tiesimme Suvin kanssa pentuja olevan kaksi, joista toinen todennäköisesti menehtynyt. Siirryimme aulaan odottamaan hyvin pitkiksi yön tunneiksi yöradion pauhatessa taustalla ja aulavaksin ottaessa torkkuja työpisteellään. Yö oli hiljainen ja lohduton.

Noin kello neljältä aamulla päivystänyt lääkäri tuli kertomaan meille tilanteen: Nuka oli sektioitu, leikkaus oli sujunut hyvin, tyttöpentu hengitti itse ja kanavan suulle nuupahtanut poikapentu oltiin saatu elvytettyä ja hengittämään nyt itse, mutta sen tila oli vielä erittäin epävakaa ja seurannassa. Yö oli äärimmäisen kylmä, joten pakkasimme pennut Suvin mukanaan tuomaan vauvojen lämpöpeittoon sektiosta heräilevän, sekavan Nukan matkustaessa kotiin laatikossaan. Suvi piteli käsissään takapenkillä pentunyyttiä ja vannoi, että tästä selvitään ja teemme kaikkemme pienen Sisu-pojan pelastamiseksi. Itseäni tässä vaiheessa suututti ajatus siitä, että olimme saaneet mukaamme pennun, joka todennäköisesti menehtyy seuraavien tuntien aikana ja jolla todennäköisesti on niin suuria vaurioita, ettei siitä ole eläjäksi. Noin puoli kuudelta aamulla olimme palanneet veljeni perheen kotiin ja aloimme valmistaa nälästä kiljuville pennuille vastiketta, jota syötimme ruiskuilla pennuille. Molemmat pennut söivät heti hyvin, imurefleksi oli vahva eikä letkuttamiseen onneksi tarvinnut ryhtyä. Nukuimme pari tuntia ennen uuden päivän haasteita pienten pentujen huutaessa emoaan, sillä Nuka käyttäytyi kipulääkkeiden jälkeen vielä niin ailahtelevaisesti, ettei sitä voinut jättää yksin pentujen kanssa, ennen kuin se oli kunnolla herännyt.

Aamulla tutustutimme pennut Nukaan sydämentykytysten saattelemana. Kuten tyypillistä on, Nuka ensisynnyttäjänä oli äärimmäisen hämmentynyt pennuistaan, eikä tiennyt mitä kiljuville lapsille pitäisi tehdä. Rauhotin Nukan pentujensa viereen ja muutaman minuutin paniikin jälkeen se onneksi ymmärsi alkaa rauhallisesti pestä ja imettää lapsosiaan. Sisun hengitys tässä vaiheessa edelleen rohisi, mutta poika oli pirteä ja ahkerasti tissillä.

Lauantaipäivänä Nuka yritti useaan otteeseen tehdä tarpeitaan laatikolle. Koska kipulääkkeillä on tapana aiheuttaa voimakasta ummetusta ja ulostamisessa ison leikkauksen jälkeen on muutenkin omat haasteensa, emme huolestuneet, vaan annoimme Nukalle pienen annoksen levolacia. Koko lauantain ja sunnuntain välisen yön Nukan koti heräsi kolmen tunnin välein katsomaan, että Nukalla ja pienokaisilla oli kaikki hyvin. Kuitenkin, noin aamu seitsemän herätyksellä Suvi heräsi kammottavaan näkyyn, jossa lähes eloton Nuka oli nuupahtanut pissalaatikon viereen. Suvi kaappasi kissan syliinsä, jossa se oksensi valtavan oksennuksen, kuin mitään mitä se olisi parin päivän aikana syönyt, ei olisi imeytynyt sen elimistöön. Samassa hetkessä Nukaa lähdettiin kiidättämään Viikkiin, vaikka shokin valjettua totuus on se, että Nuka oli jo kuollut omistajansa syliin ennen sen pakkaamista autoon.

Sunnuntai-aamuna heräsin shokkiin: puhelin oli täynnä yhteydenottoja Suvin kodilta, joihin en ollut herännyt jätettyäni puhelimeni äänettömälle. Soitin Suville ja kuulin mitä on tapahtunut, hetkeksi vatsasta ja jalkojen alta tuntui putoavan pohja, mutta nopeasti järki heräsi käskemään, että minä kasvattajana en saa tässä romahtaa. Ensimmäinen ajatus oli, että pennuille on saatava sijaisemo nopeasti jostakin. Hyvällä ystävälläni Annella oli Salt'N'Pepper-kissalassa syntynyt kaksi viikkoa sitten pentue, jossa oli yksi poikapentu, joten ensimmäinen ajatukseni oli tietenkin kysyä häneltä.

Samana iltana veimme pennut (myöhemmin Kilju ja Sisu) Annen, Norin ja pikkupentu "Tyypin" luo. Koska Norin maidontuotanto oli ehtinyt jo tässä vaiheessa hiipua joutui Anne turvautumaan pentujen lisäruokintaan riittävän ravinnonsaamisen varmistamiseksi. Seuraavat kolme viikkoa Anne siis nukkui pentujen vieressä ja ruokki kaikkia kolmea 3-4 tunnin välein. Hädässä ystävä siis todellakin tunnetaan.

Muutaman päivän kuluttua Sisun ruokahalu alkoi laskea ja sen hengitys rohisi edelleen, joten pyysin sille tukireseptiksi antibiootit ehkäisemään mahdollista tulehdusta keuhkoissa. Antibioottikuuri auttoi nopeasti ja Sisu palasi muutaman pakkoruokintakerran syömään reippaasti itse.

Viikkojen vierähtäessä pennut oppivat isoveli-Tyypiltä monenmoisia temppuja ja paljastuivat melkoisiksi kehrääviksi hurmureiksi. Pentujen täytettyä 14-viikkoa haimme ne takaisin kotiin, josta "Kilju" nyk. "Vila" jäi synnyinkotiinsa ja Sisu nyk. "Taisto" muutti äitini luo Muhokselle. Pennut jäivät siis kotipiiriin, jotta voin seurata niiden kasvua mahdollisimman läheltä.

Annelle elämänmittainen ja sitä suurempi kiitos kaikesta mitä teit meidän jälkikasvumme eteen - ilman sinua meillä ei olisi näitä onnensirpaleita Nukasta <3